Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.
 

 
Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.
 

Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.
Joensuu

infopk-numismaatikot.fi


Powered by Louhi
 

Nummarit Lieksassa

P-K:n numismaatikot järjesti yhteistyössä Lieksan Lehden kansss ao. lehden tiloissa ti 8.11 numismaattisen illan.
Kerholta paikalle meni Martti Puustinen, Jouko Hirvonen, Heikki Arppi ja Matti Virrantalo ja Mauno Saarelainen edusti kerhoa lieksalaisena.
Ensin piipahdettiin Pielisen museolla, jossa meitä asiakseen oli jäänyt odottamaan museon johtaja Liisa Eskelinen. Liisa esitteli museon sisätiloissa olevaa museon esineistöä ja kertoi museon toiminnasta ylensä. Onhan kyseessä Seurasaaren jälkeen Suomen toiseksi suurin ulkomuseo. Vajaan tunnin museokäynnin jälkeen siirryttiin Lieksan Lehden toimitaloon.
Lehdessä oli ollut edellisellä viikolla pieni ilmoitus, jossa kutsuttiin kuulemaan numismaatikoitten esitelmää ja luvattiin arvioida heidän tuomia rahoja. Yllätys oli melkoinen meille kerhon edustajille niin kuin näytti olleen myös lehden edustajallekin päätoimittaja Marja Mölsälle, että paikalle tuli jopa noin viitisenkymmentä vierasta. Tungosta oli lehden pienissä tiloissa ja ei kaikille tainnut edes istuinta löytyä.
Hirvosen Jouko esitelmöi Suomen markka-ajan seteleistä ja väki kuunteli tarkkaan, ja kysymyksiäkin välillä sateli. Kahvia juotiin lehden tarjoamana ja esitelmän jälkeen jakaannuttiin pikkuryhmiin arvioimaan rahoja, joita oli monella paikalle tulleella. Olipa jokusella vieraalla tosi hyviäkin rahoja aina kultarahoja myöten. Onnistunut ilta kaikin puolin.
Ja päätoimittaja Marja Mölsä sai nummareilta muistoksi illasta rahasarjan ja kiihtelys-kolikon.