Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.
 

 
Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.
 

Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.
Joensuu

infopk-numismaatikot.fi


Powered by Louhi
 

KESFILA 2018 Jyväskylässä 7-8.4.2018

Jyväskylän Paviljongissa 7-8. huhtikuuta järjestettyjen Kädentaito- Hyvinvointi- ja Antiikkimessujen yhteydessä oli myös KESFILA 2018 -nimeä kantanut Keski-Suomen Filatelistiseuran järjestämä postimerkkinäyttely. Kyseinen seura on perustettu 1938 ja juhlisti 80-vuotistaivaltaan tällä järjestämällään juhlanäyttelyllä.
Allekirjoittaneella oli tilaisuus päästä ensi kertaa tutustumaan noihin Jyväskylässä jo useina vuosina keväisin järjestettyihin messuihin. Paviljonki on varsin iso ja siksi hyvä paikka tuon kaltaisten tapahtumien järjestämiseen. Yksin antiikkimessujen osastolla oli nelisenkymmentä eri kauppiasta ja kädentaitomessujen puolella moni verroin enemmän. Ja ainakin lauantaipäivänä oli yleisöä runsaasti paikalla ja sain huomioida, että myös kauppakin siellä kävi.
KESFILA 2018, kuten jo nimestäkin on pääteltävissä, keskittyi siis filatelian alan näyttelykokoelmiin. Kokoelmia olikin saatu näyttelyyn varsin runsaasti, näyttelyluettelon mukaan peräti 88 eri kokoelmaa oli esillä. Valtaosa luonnollisesti suomalaisten alan harrastajien keräämistä ja kokoamista kohteista koottuja ja jakautuivat lukuisiin eri aiheluokkiin, niistä mainitakseni mm. postihistorian, aihefilatelian ja mm. postikorttiluokat.
Näyttelyssä silmiin osui joitakin itäsuomalaistenkin harrastajien kokoelmia. Mm. kuopiolaiselta Risto Pitkäseltä oli kolmekin eri kokoelmaa mukana, Suomen postihistoriaa, tuberkuloosi-joulumerkkejä ja kolmantena niinkin mielenkiintoisesta aiheesta kuin Marilyn Monroen elokuvauraa esittelevä kokoelma. Tuostakin aiheesta Pitkänen oli koonnut kokonaisen 5 kehyksen kokoelman. Hieno!
Joensuulainen filatelian harrastaja Juhani Kontkanen oli koonnut näyttelyyn perinteisen filatelian luokkaan 6-kehyksinen kokoelman aiheesta Suomen vaakunamerkit 1889.
Ja olipa yhden postikorttiluokan kokoelman aiheena yksin Joensuukin aiheena. Nimittäin vantaalaisen Raija Uotilan näyttelykokoelma oli nimeltään ’Turistina Joensuussa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä’. Tämä viiden kehyksen kokoelma keskittyi siis yksinomaan reilun sadan vuoden takaisten Joensuu-aiheisten postikorttien esittelyyn ja varsin mielenkiintoisella tavalla.
 Näyttelykokoelmiin tutustui yleisöä melko mukavasti. Paikalle oli saatu, kuten lähes aina vastaavissa tapahtumissa, myös alan kauppiaita. Kymmenen kauppiasta esitteli tarjontaansa ja kauppakin näytti käyvän. Filatelian ohella myös numismatiikkaakin oli tarjolla. Kauppiasta mainitsen mm. meidänkin kerholla vast’ikään vierailleen AB Philean. Toinenkin ruotsalainen yritys suomalaisten ohella oli edustettuna paikalla. Ja AB Philealla oli näyttelyn ohessa sunnuntaina huutokauppakin.
Varsin mielenkiintoinen näyttely- ja messutapahtuma. Ja näin jossain määrin filatelian piiriin luettavien kohteidenkin keräilyä harrastavana käymisen ja tutustumisen arvoinen tapahtuma. Ja mikä antoisinta, sai tavata siellä useita muitakin vastaavaan hupatukseen hurahtaneita!
Matti Virrantalo


Avarassa hallissa oli hyvin tilaa niin näyttelykokoelmille kuin sivustoille sijoitetuille kauppiaidenkin toimipisteille.


Tässä joensuulaisen Juhani Kontkasen 6-kehyksistä kokoelmaa. Yhteen kehykseen on mahdutettu 16 A4-kokoista näyttelylehteä.


Raija Uotilan Joensuu-aiheisen kokoelman 1-kehys.


Aulis Parviainen oli mukana järjestävän seuran puuhamiehenä. Aulista näyttää kiinnostavan kovin Marilyn Monroe –kokoelmassa jokin korttikuva.

Ab Philean Jussi Paanasta hymyilyttää kun näyttelyvieraat ovat kiinnostuneita heidän kohteistaan ja kauppa käy.